Piilotettu kansansairaus: SSRI-riippuvuus

Piilotettu kansansairaus: SSRI-riippuvuus

ssri-laakitys


 

Päivitys 12.1.2017: Olen kirjoittanut tälle blogitekstille jatko-osan:


 

Viime viikkoina on mediassa ollut paljon asiaa lääkkeiden haitoista. Ongelmia käsitellään valitettavasti yksittäistapauksina. Todellisuudessa koko lääkehoidon järjestelmä, johon suuresti luotamme, on rikki. Lääkärien taydennyskoulutuksesta vastaavat lääkeyhtiöt.

Lisäesimerkin vinoutuneesta lääkekulttuurista tarjoavat suositut masennuslääkkeet. Sadattuhannet suomalaiset käyttävät SSRI-masennuslääkkeitä päivittäin. Hyvin harvalle heistä on kerrottu niiden hyödyistä ja haitoista todenmukaisesti. Jos kerrottaisiin, käyttö vähenisi. Osa haitoista on sellaisia, että ne koituvat kaikille, osa tulee esiin yleensä pitkäaikaiskäytössä. Otan esiin seuraavassa yhden yleisen haittavaikutuksen, joka saattaa osoittautua henkilön elämälle tuhoisaksi.

Viime kesäkuussa sain paljon yllättävää julkisuutta, kun Mehiläinen erotti minut MOT- ohjelmaan osallistumisen seurauksena. Tutkimustuloksista, jotka kertovat masennuslääkkeiden vaikututuksista, ei olisi saanut keskustella parhaaseen katseluaikaan. Olen saanut kohun jälkeen erinomaisen paljon postia lääkkeiden käyttäjiltä. Edelleenkin saan monta viestiä viikoittain henkilöiltä, jotka kertovat tarinansa liittyen SSRI-aineiden vieroitusoireisiin. He haluaisivat ihmisten tietävän tarinansa. Mielellään lääkäreidenkin.

Masentunut - kuvituskuva

Tiina 27 v:

”Olen 27-vuotias nainen ja olen syönyt mielialalääkettä (Citalopram) 18-vuotiaasta asti.

Aloitin syksyllä 2005 opinnot vieraalla paikkakunnalla, eikä minulla ollut uudella paikkakunnalla juurikaan sosiaalista tukea. Lääkäri määräsi masennuslääkityksen. Hän kertoi, että lääke on tehokas myös ahdistuneisuuteen, se on hyvin siedetty, eikä siihen voinut jäädä riippuvaiseksi; sen pystyisi lopettamaan, milloin haluaa. Sivuvaikutuksista minua ei varoitettu.

Alun sivuvaikutukset tulivat yllättäen. Tuskaisuus ja pelot lisääntyivät, en kyennyt nukkumaan, olin motorisesti levoton ja minulle tuli itsemurha-ajatuksia. Onneksi aloitusoireet menivät ohi muutamassa viikossa ja oloni helpottui pahimmasta

Lähes kymmenen vuoden käytön jälkeen päätin nyt lopettaa lääkityksen. Menin uusimaan reseptiä ennestään tuntemattomalle lääkärille, ja hän kysyi, olinko harkinnut lääkityksen lopettamista. Olin voinut useita vuosia varsin hyvin, ja elämäntilanteeni oli vakaa. Olin valmistunut yliopistosta, selvinnyt työelämässä ja suunnittelimme mieheni kanssa naimisiin menoa ja perheen perustamista. Lopetin lääkettä lääkärin ohjetta hitaammin 5mg:n välein alun perin 40 milligrammasta. En kokenut oireita, joten viimeiset pudotukset tein muutaman viikon välein. Minua ei varoitettu vieroitusoireista, enkä osannut odottaa erityisiä ongelmia.

Lääkkeen lopettaminen aiheutti jo samana päivänä annoksen unohtamisista tuttuja oireita; sähköiskutuntemuksia päässä, vatsavaivoja ja rytmihäiriöitä. Viikon päästä aloin kokea yllättäen voimakasta kutinaa ihon alla ja kosketusyliherkkyyttä. Ajoittain iho tuntui jopa palaneelta. Jalkoihini tuli lihasnykinää ja kramppeja. Koin myös univaikeuksia, tuskaisuutta, liikkumispakkoa ja voimakkaita itsemurha-ajatuksia. Olin täysin ymmälläni. Lääkkeen pakkausselosteessa kuvattiin lääkkeen ”lopetusoireita”, joista suuri osa täsmäsi omiini. Sain internetistä tietää, että monilla muilla oli ollut samanlaisia oireita pian lääkkeen lopetuksen jälkeen.

Muutaman viikon päästä oireeni alkoivat pahentua, johtaen lopulta psykiatriseen sairaalahoitoon. Olin niin tuskainen, että pelkäsin todella tekeväni itsemurhan. Minulla oli kiduttava tarve päästä ”ulos nahoistani”, eikä liikkuminen helpottanut oloani. Minulla alkoi olla myös masennuksen oireita.

Olen keskustellut aiheesta nyt viiden psykiatrin ja yhden yleislääkärin kanssa. Yleislääkäri tunnisti fyysiset oireet ”lopetusoireiksi”. Hän oli hoitanut potilaita, jotka olivat käyttäneet lääkettä 1-2 vuotta ja oireet olivat jatkuneet pisimmillään kaksi kuukautta. Oireideni jatkuessa lääkäri kuitenkin hämmentyi, ja kertoi, etteivät ”lopetusoireet” voineet jatkua kuukausia ja että kyseessä oli varmaankin jokin muu sairaus. Psykiatrit päättelivät, että kyseessä on alkuperäisen sairauden uusiminen lääkkeen ”suojaavan” vaikutuksen loputtua. Lähtökohtana oli, että lääkitys pitää nostaa takaisin hoitotasolle. Minun ja läheisteni kuvausta tilanteesta ei haluttu uskoa. Viidestä psykiatrista vain yksi oli halukas edes aidosti kuulemaan näkemyksemme.

Oireeni ovat nyt jatkuneet yli 6 kuukautta aaltomaisesti vaihdellen. Fyysisten oireiden lisäksi kärsin ajoittaisesta ahdistuneisuudesta ja minulla on myös vaikean masennuksen oireita. Olen edelleen työkyvytön. Minulle lääkkeen vaikutuksista on ollut paljon enemmän haittaa kuin oireista, joihin se alun perin määrättiin. Lääkkeen käytöstä seurannut riippuvuus ja vieroitusoireet romahduttivat toimintakykyni ja haaveeni. Uskon kuitenkin toipuvani ajan kanssa.”

Tiinan oireet ovat tyypillisiä SSRI- vieroitusoireita. Lisätietoa niista voi saada vaikka psykiatrian professori Davin Healyn perustamalta sivustolta. Tallaisia tarinoita saan siis useita joka viikko. Tiinan olen tavannut. Hän on mitä järkevimmän ja tasapainoisimman oloinen, viehättävä nuori nainen.

SSRI- aineet aiheuttavat riippuvuutta

Lääkäreiden mukaan SSRI- aineet, joita sadattuhannet suomalaiset syövät masennukseen päivittäin, eivät aiheuta riippuvuutta. Joidenkin satojen tuhansien suomalaisten kokemus on erilainen. Terveydenhoidon työntekijöiden tulisi tietää, että hyvin monien on vaikea lopettaa SSRI – aineiden käyttöä. Vuodesta 1991 alkaen aiheesta on julkaistu runsaasti tieteellisiä artikkeleita.

Tutkijat ovat kuvanneet sangen monia masennuslääkkeiden lopettamiseen liittyviä oireita : – pahoinvointi, vatsavaivat, ripuli, unettomuus ja painajaiset, hikoilu, päänsärky, väsymys, masentuneisuus, ahdistuneisuus, ärtyisyys, huimaus, sydämentykytys, tuntohäiriöt (esim. tuntemukset neuloista tai sähköiskuista) kutina ja puutuminen, lihasjäykkyys, lihaskouristukset, muistihäiriöt, ärtymys ja sekavuus.

Oireiden voimakkuus vaihtelee yksilökohtaisesti ja lääkekohtaisesti. Kolmanneksella SSRI- käyttäjistä lopettaminen ei tuota pulmia juuri lainkaan. Lopettamisen aiheuttamat oireet ovat erilaiset kuin masennuksen tai muiden psyykisten pulmien aiheuttamat oireet. Päänsisäiset sähköiskut ja tuntohäiriöt, jotka estävät nukkumistakin, ovat tyypillisiä SSRI-vieroitusoireita.

Vieroitusoireet olisi tärkeää tunnistaa vieroitusoireiksi

Oireiden tunnistaminen lääkkeen käytön lopettamiseen liittyviksi vieroitusoireiksi on tärkeää. Muuten ne voidaan sekoittaa masennusjakson uusiutumiseen tai ahdistuneisuushäiriön oireisiin. Toisinaan potilaan tilan epäillään muuttuneen psykoosiksi ja häntä aletaan lääkitä psykoosilääkkein.

Oireet voivat mennä ohi muutamassa päivässä tai viikossa. Moni ei toisaalta ole voinut lopettaa vuosien yrityksistä huolimatta. Lopettamisesta koituvat psyykkset ja fyysiset oireet ovat liian pahoja. Käypähoito suositus ei silti kerro SSRI:n aiheuttamasta riippuvuus ongelmasta. Valitettavan harva lääkärikään tietää asiasta paljon. Riippuvuutta määritellään monin eri tavoin. 90 – luvun alusta alkaen asia on ollut pulmallinen, sillä ”riippuvuus” sanaan liittyy ikävä sävy. Riippuvuutta aiheuttava aine kuulostaa, syystä, pelottavalta.

Riippuvuutta vai ei?

Lääketehdas Eli Lilly oli aikoinaan nimitysasiassa aloitteellinen. Se ehdotti käytettäväksi termiä ”lopetusreaktiot”, ”vieroitusoireiden” sijaan. Muuten ihmiset voisivat vieroksua SSRI- aineiden käyttöä. Tähän suuntaan psykiatrinen käytäntö vakiintui. Hoitosuosituksissa ilmiötä kutsutaan SSRI- aineiden lopettamissyndroomaksi (SSRI discontinuation syndrome) ja vieroitusoireita ”lopetusoireiksi”.

Internetistä löytyy toisaalta kymmeniä tuhansia kuvauksia potilailta, jotka nimittävät kauheaa tilaansa SSRI- riippuvuuden vieroitusoireiksi. Psykiatrian kannalta he ovat väärässä. Perustelu on se, että SSRI-n käyttäjät eivät oma-aloitteisesti pyri suurentamaan käyttämiään annoksia, kuten joidenkin toisten aineiden kohdalla on laita. SSRI- aineet halutaan näin erottaa selvästi huonomaineisista bentsodiasepiineistä.

”Addiction” lehdessä 2012 arvovaltaiset tutkijat vertasivat kuitenkin bentsodiatsepiinien käytön lopettamista SSRI aineiden lopettamiseen. He havaitsivat tarkastelussaan, että molempia aineita lopetettaessa oli 39 yhteistä oiretta. He päätyivät johtopäätökseen, että bentsodiasepiinit ja SSRI-aineet tuottavat käyttöä lopetettaessa niin samankaltaiset vieroitusoireet, että on järkevää sanoa molempien aiheuttavan riippuvuutta.

Käytännön merkitys

Tietämättömyydellä SSRI:n aiheuttamasta riippuvuudesta on ikävät seuraukset. Käyttäjät voivat luulla, että lopettaminen on helppoa ja jättävät yhtäkkisesti SSRI:t pois. Toisaalta lääkärit voivat erehtyä luulemaan vieroitusoireita merkiksi masennuksen palaamisesta. Vieroitusoireista kertominen voidaan toisinaan kokea syytöksenä niiden määrääjää kohtaan.

Moni potilas on kokenut oireiden vähättelyä, epäuskoa ja torjuntaa. He oppivat yleensä vaikenemaan oireistaan ja siirtyvät kamppailemaan yksin.

SSRI-aineista vieroitus on Suomessa hyvin huonolla tolalla. Suuri joukko asiasta kärsiviä henkilöitä kärsii yksin, koska terveydenhuollolle kyseistä pulmaa ei ole olemassa. Suomessa kansainvälisesti hyviksi havaittuja SSRI-käytön lopettajien vertaistukiryhmiä ei ole. Muutamia ollaan nyt perustamassa ainakin Helsinkiin..

Masennuslääkkeiden käyttö tulisi lopettaa annosta asteittain pienentäen, hyvin hitaasti. Näin lievitetään lopetusoireita. Pitkäaikaisen käytön vähittäiseen lopettamiseen voi mennä monia vuosia. Lisätietoa saa aiemmin mainitun psykiatrian professori David Healyn sivuilta.

SSRI tuottaa monenlaisia muitakin haittavaikutuksia.

  • Seksuaalisen toiminnan häiriöt
  • Tunne-elämän kaventuminen
  • Itsemurha-alttius
  • Masennuksen kroonistuminen
  • Kaksisuuntainen mielialahäiriö
  • Akatisia
  • Vihamielisyys ja väkivalta
  • Huimaus ja kaatuilu
  • Sydän- ja verenkiertoelimistön pulmat
  • Unen pulmat
  • Onnettomuudet
  • Vatsaoireet
  • Serotoniinisyndrooma
  • Liikenneonnettomuudet

jne. Jos joku kiinnostaa niin kerro. Mielelläni kirjoitan niistäkin.

51 thoughts on “Piilotettu kansansairaus: SSRI-riippuvuus

  1. Timo Espo

    Moi! Sallithan että esitän noita SSRI lääkkeitä ihmisille kirjoittavan näkökulman asiaan: Itse käsitän tuon riippuvuus asian eri lailla kuin tuossa esität, siihen tapaan kuin DSM-V tai ICD 10 tautiluokitukset niitä kuvaavat. Olen aloittanut monelle urani aikana SSRI lääkkeen, ja monelta myös lopettanut. Edelleenkin kerron että ne eivät aiheuta riippuvuutta (tuossa tautiluokitusten kuvaamassa mielessä), mutta että lopettaminen pitää tehdä asteittain ja voi aiheuttaa vierotusoireita. Noita ”pään sisäisiä sähköiskuja” kuten potilaat niitä kuvaavat, voi tulla kyllä joskus vaikka ottaisi lääkkeet säännöllisestikin. Oleellista sekä lääkkeitä aloitettaessa että varsinkin niitä lopettaessa on potilaan tiivis seuranta ja mahdollisuus olla tarvittaessa yhteydessä lääkäriin heti jos ongelmia ilmenee. Tämä on yleensäkin selvä lääkehoidon ongelma, potilaat tahtovat jäädä oman onnensa nojaan harvojen tai puuttuvien kontrollien vuoksi. Tsemppiä kampanjaan! Terveisin timo 🙂

    1. Kuka Muka

      Hei, olen vahvasti sitä mieltä että teidän lääkärien pitäisi tehdä muutakin kuin seurata sokeasti mitä raamattunne (DSM) sanoo, siellä kuvatut tautiluokitukset eivät välttämättä vastaa todellisuutta koska jokainen ihminen on erilainen ja kärsii erilaisista vieroitusoireista.

  2. Mbl

    Hei,
    Olen käyttänyt SSRItä 14 vuoden ajan, joista 10-12 aikana tehnyt useita lopettamisyrityksiä, turhaan. Kärsin ahdistuksesta ja lievästä masennuksesta. Jos joku olisi kertonut minulle, että lopettamiseen/vieroitusoireisiin kuuluu muun muassa ahdistuneisuutta, joka on ohimenevää, olisin ollut lääkkeetön jo kauan. Palasin entiseen annostukseen ,150 mg, sillä luulin ahdistuksen olevan ”sitä alkuperäistä”, johon lääke oli määrätty.

    Nelisen vuotta sitten sain refluksin, johon määrätyt lääkkeet eivät tehonneet. Sattumoisin yritin taas eroon SSRIstä. Kun olin asteittain vähentänyt puoleen alkuperäisestä annoksesta, huomasin refluksin olen poissa. Takaisin se ei ole tullut, sen sijaan jatkoin SSRIn käyttöä lisääntyneen ahdistuksen vuoksi pienemmällä annoksella. Lääkäri ei osannut yhdistää refluksia SSRIhin.

    Pari vuotta sitten sain uusia oireita: hillitöntä päänahan kutinaa, kuivasuisuutta, kieleen puremista. Lopulta päätin kokeilla, josko nuokin olisivat SSRIstä johtuvia, ja olen hipihiljaa vähentämässä 50 mg:sta nollaan. Nyt olen noin 15 mg:ssa. Arvaapa mitä: kutina on poissa, samoin kuiva suu, kieleen en ole purrut aikoihin. Jäljellä on enää lievää ”kielen kramppaamista”, t.s. iltaan tultua kieleni painaa hammaskaarta vastaan kuin voimakkaassa kouristuksessa. Sekinon lievempää kuin jokin aika sitten. Kohta olen SSRI-vapaa ja ikionnellinen, mikäli olen selvinnyt ilman pysyvämpiä haittoja.

    Kutinaa epäiltiin hiivaksi, kuivaan suuhun suositeltiin imeskelytabletteja jne. Lääkärit eivät siis tunne SSRIn sivuvaikutuksia eivätkä osaa niitä epäillä vaikka ovat tienneet minun pitkään kestäneestä käytöstäni. Kyse on vakavasta ongelmasta, sillä kuten kirjoitat, käyttäjiä on pelkästään Suomessa satojatuhansia.

    En usko, että tämä yksi asia riittää eduskuntaan pääsemiseen, mutta toivota sinulle onnea yrityksessäsi. Joka tapauksessa kiitän sinua siitä, että puhut asiasta. Ihmettelen samalla kuinka lääkärit ja alan teollisuus ovat keskenäisessä epäpyhässä liitossa.

  3. Leena

    Olen 35-vuotias nainen. Olen käyttänyt fluoksetiinia (pitkän puoliintumisajan SSRI, joten vieroitusoireetkin tulevat viiveellä, mikä on todellisen syyn tulkinnan kannalta erityisen ongelmallista) pakko-oireiseen häiriöön ja masennukseen säännöllisesti vuodesta 1997 lähtien. Koska minusta ei ollut terveellistä eikä järkevää pysyä lääkkeellä lopun elämääni, olen yrittänyt lopettaa kahdesti. Enhän esim. mahdollisen raskauden tapauksessa voisi kuitenkaan jatkaa. Kummallakin kerralla seurauksena oli järkyttävät ahdistusoireet, jotka lähes lamasivat toimintakyvyn. Minulla ei näitä sähköiskuoireita ole ikinä ollut, mutta tunne- ja ajatusmaailma menevät sekaisin.

    Useimmat lääkärit voisivat sanoa, että syynä oli diagnosoitujen sairauksien oireiden palautuminen, mutta itse olen vakuuttunut, että syynä oli nimenomaan lääkkeen vähentäminen. Psykiatrini puhui ”lopetusoireista”, minkä koin loukkaavana (vaikka muuten ko. henkilön ammattitaitoon luotankin), koska se ei vastannut kokemustani vakavan riippuvuuden aiheuttamasta tuskasta. Akateemisessa ammatissa työskentelevänä en voinut ottaa riskiä henkisen kapasiteetin pitkäaikaisesta alenemisesta, joten palasin lääkkeelle, nyt sentään monta astetta pienemmällä annoksella, mikä sekin oli tyhjää parempi (maksimikäytön 60 mg:sta 20 mg:aan päivässä). Silti haaveilen pääseväni jonain päivänä ”kuiville”, koska todella pelkään pitkäaikaiskäytön seurauksia, lähinnä henkisessä toimintakyvyssä, mutta myös fyysisesti (syöpäriski, alentunut luuntiheys jne.).

    Suututtaa vain, että näistä asioista ei puhuta, eikä lopettamiseen todellakaan saa riittävää tukea. Realistina tiedän, että OCD tuskin koskaan kokonaan paranee, mutta mieluummin yrittäisin silti kestää sen ilman ylimääräisiä aineita. Psykoterapia (onneksi olen saanut tähän mahdollisuuden) ja henkinen tuki olisivat paljon tähdellisempiä kuin synteettiset lääkeaineet. Terveellä ruokavaliolla (uskon, että esim. monella masentuneella on puutteita mm. vitamiini- ja hivenainetasoissa, koska usein huonona päivänä tulee syötyäkin vähän mitä sattuu), liikunnalla ja tasapainoisella sosiaalisella elämällä on myös suuria parantavia vaikutuksia kokonaisuuden kannalta.

    Kiitos, Aku, työstäsi ja tsemppiä vaalikampanjaan. Jos tulet valituksi, älä anna vallan pilata hyvää miestä!

  4. Santeri Kallionpää

    Näkisin että tautiluokituksiin nojaaminen altistaa kehäpäätelmien riskiin. Mahtaakohan DSM-V tai ICD-10:ssä suurta eroa DSM-III:een? Jos on niin mitä muutos palvelee? Kirjoituksessa viitattuun artikkeliin viitaten:

    ”RESULTS:
    The definition of substance dependence has changed over time in both the DSM and ICD. In the most recent classifications several criteria, including behavioural, physiological and cognitive manifestations, must be fulfilled. This change was published with the revision of the DSM-III revision in 1987 (DSM-IIIR), after the recognition of benzodiazepine dependence and just before the SSRIs were marketed in 1987-88. We found that discontinuation symptoms were described with similar terms for benzodiazepines and SSRIs and were very similar for 37 of 42 identified symptoms described as withdrawal reactions.”

  5. Johanna Kronbäck

    Hei, voiko teille Aku Kopakkala laittaa sähköpostia aiheeseen liittyen? Artikkeli oli mielenkiintoinen etenkin siksi, koska se on kirjoitettu psykologin näkökulmasta.

  6. Ohikulkija

    Hei Aku Kopakkala!

    Toivoisin että saisin tietoa vertaistukiryhmistä jotka toit tuolla esiin.
    Kunhan ne saadaan ensin pystyyn.

    Olen syönyt ssri-lääkkeitä + muita psyykelääkkeitä vuodesta -96
    Lähtien ja yrittänyt muutamia kertoja irti niistä mutta en ole onnistunut juuri vieroitusoireiden/lopettamisoireiden ollessa tavattoman voimakkaat. (ahdistus, levottomuus, tuskaisuus ja fyysiset oireet (Hikoilu, sydämmen tykytys, vatsavaivat ym.))

    Olen pelännyt että enkö pääse koskaan näistä eroon ja takaisin tavalliseen elämään joka tuntuukin joltain.

    1. akukopakkala Post author

      Hei,
      Laitan sinulle tietoa. Kyllä niistä moni on päässyt eroon ja elämään joka tuntuukin joltain. Tunnen sangen monia. Vertaistuki auttaa paljon.
      Kaikkea hyvää sinulle!

  7. Asiantuntija

    lääkäreiden, lääketeollisuuden ja ”masennusteollisuuden” epäpyhä liitto on suurimpia tabuja, joista puhuminen on vaikeata. Joudut paitsioon, saat heittää joskus hyvästit urakehityksellesi, sinusta tulee ”vaikea tapaus”. Varsinkin jos olet lääkäri.

    Ylipäätään lääkärikulttuurin penkominen ja kyseenalaistaminen on hankalaa, sillä lääkäriprofessio on niin vahva, että heidän hinnoitteluvoimansa ja asemansa ym. vuoksi jää jälleen kerran paitsioon.

    Millään muulla alalla, missään muussa ammatissa, epäkohtien tutkiminen ja reflektointi ei ole niin vaikeaa. Millään muulla alalla ei yksittäisen ammattikunnan jääminen sivuun esimerkiksi organisaatioiden kehittämisestä ole niin hiljaisesti hyväksyttyä kuin lääkärien osalla. Ne ovat niin sanotut ”yleiset syyt”. He ovat osa organisaatiota, mutta kuitenkaan eivät ole.

    Toki lääkärikunnasta löytyvät ne jotka tohtivat reflektoida ääneenkin, mutta he ovat alan sisällä jonkinlaisia ”anomalioita”.

    En morkkaa yksittäisiä lääkäreitä vaan kulttuureita joihin heidät kasvatetaan heti opintojen alusta saakka.

    Yksinkertainen kysymys: miten ja miksi se tapahtuu, täsmällisesti ottaen? Se on aina kiinnostanut, mutta vastausta siihen en ole saanut.

  8. Marika

    Minulla SSRI-lääkkeet toimivat vähän erilaisella tavalla kun viime kesänä vihdoin päätin hakea apua pitkään jatkuneisiin masennus- ja ahdistuneisuusjaksoihin. Kävin ensin yleislääkärin luona, joka kertoi minulle vaihtoehdot; pieni annos SSRI-lääkettä tai lähete psykiatrian erikoislääkärille jonka kautta voisin mahdollisesti saada lausunnon jolla hakea Kelan tukea psykoterapiaan. Valitsin jälkimmäisen. Psykiatrini olikin sitten jo hanakampi tapaus tämän lääkityksen suhteen. Hänen mielestään minun olisi pitänyt aloittaa lääkitys välittömästi ja reilulla annostuksella. Itse asiassa tunnin mittainen käyntini meni käytännössä niin, että vastasin muutamaan hänen esittämään kysymykseen ja kuuntelin loppuajan myyntipuhetta lääkkeistä. Jännä sinänsä, että siinä ajassa ei kerennyt kertomaan puoliakaan haittavaikutuksista, saati lopettamisen ”vieroitusoireista”. Olin erittäin vastahakoinen, mutta lääkärini vakuutti että Kelan tukipäätös edellyttäisi lääkityksen avulla saamani kliinisesti terveen paperit ennen psykoterapian aloittamista. Lähdin vastaanotolta entistä enemmän ahdistuneena ja hämmentyneenä resepti kourassa. Lääkäri kehoitti minua myöskin aloittamaan lääkityksen välittömästi vaikka olin seuraavana päivänä lähdössä kohtuullisen kostealle festarireissulle kolmeksi päiväksi, mutta sitä en sentään tehnyt. Hänen mukaansa alkoholin ja SSRI-lääkkeiden yhteiskäytöllä ei ole mitään vaikutusta, mutta olen itse nähnyt parin ystäväni kohdalla käytöksen muuttuneen juuri lääkityksen aloittamisen jälkeen juodessa normaalia sekavammaksi sekä aggressiiviseksi. Keskustelin myös toisen ystäväni kanssa, joka kyllä oli kokenut SSRI:n käytön auttaneen häntä masennuksessaan, sen tosin laukaisseen kaksisuuntaisen mielialahäiriö. Ja tämän myötä rinnalle oli otettu toinen mielialaa tasaava lääkitys. Lopettaminen oli hänellä aiheuttanut juuri näitä sähköiskutuntemuksia ja ahdistusta, mutta hän kuitenkin elää nyt viidettä vuotta tasapainoista elämää ilman lääkitystä.

    No omaan ”parantumiseeni” palatakseni, festareiden jälkeen itkuisena kotona otin ensimmäisen annoksen SSRI:tä, jonka jälkeen ahdistus kasvoi yhä jälleen. Olin aivan pakokauhuinen kotona ja en saanut seuraavana yönä nukuttua silmäystäkään. Aloin sitten kaivaa lisää tietoa lääkkeistä ja lopulta totesin että jos lääke ahdistaa enemmän kuin elämä, ei se voi olla oikea hoito. Tuskin tuota placebo-vaikutustakaan silloin saataisiin aikaan ja lukemieni meta-analyysien mukaan lääkkeen muu teho ei ollut edes 50 %, joten kaikkien haittavaikutusten hinnalla en turhaan myrkyttäisi itseäni. Päätös lopettaa lääke välittömästi aiheutti vapauttavan olon ja ensimmäinen askel masennuksesta parantumiseeni oli juuri tämä sekava yö. Valvoin vielä seuraavat kaksikin yötä, en tiedä voiko yhden lääkkeen sivuvaikutus todella olla niin voimakas, mutta unettomuudesta muutenkin kärsivänä ihmisenä se ei ainakaan suotuisa sellainen ollut.

    Protokollan mukaisesti kävin tapaamassa psykiatriani vielä kaksi kertaa, joka kerta saaden uuden reseptin kouraan jonka lupasin kuitenkin repiä ja heittää roskiin. Sain hänet kirjoittamaan lausunnon ja sain Kelan tuen psykoterapiaan, vaikka hän melko varma olikin etten sitä saisi kun en lääkettä suostunut syömään. Nyt olen puoli vuotta käynyt psykoterapiassa ja vaikka välillä tulee ahdistuneita hetkiä edelleen, olen kuitenkin jo monta askelta ottanut eteenpäin, jatkuva itkuisuus on ollut jo kuukausia tiessään. Minulla on taas energiaa ja intoa tehdä asioita ja NUKUN.

    Haluaisin että tästä aiheesta puhuttaisi avoimemmin ja lääkärit harkitsisivat tarkemmin kenelle lääkitys on aloitettava (sama pätee tosin muihinkin lääkkeisiin. Antibiotit saa jokaiseen virusflunssaankin jos ei itse vaadi ensin labrakokeita. Pariin otteeseen olen saanut reseptin näihinkin ja parin päivän päästä labratuloksia soittava lääkäri toteaa, että ei niitä tarvitsekaan aloittaa). Varmasti näistä on toisille hyötyäkin, mutta kannattaako ketään pakottaa syömään lääkkeitä ennen kuin edes kokeillaan vaihtoehtoisia hoitomuotoja?!? Hienoa, että olet tuonut asialle julkisuutta!

  9. julkaisuja

    Hei Aku,

    Voisitko lisätä tähän linkkejä tieteellisiin julkaisuihin, joiden mukaan SSRI-aineiden lopettaminen on joillekin hankalaa? Onko olemassa julkaisuja pitkäkestoisista (esim. useita kuukausia tai jopa vuosia) vieroitusoiresita? Onko pitkäaikaiskäytön vaikutuksia tutkittu? Itse lääkeselosteessahan mainitaan mahdollisuus pitkäkestoisiin (2-3kk tai kauemmin) vieroitusoireisiin. Myös Lääketietokeskuksessa asia tiedetään. Psykiatrien näkemykset vieroitusoireiden kestosta vaihtelevat suuresti. Osa tietää, että vieroitusoireet voivat kestää hyvin pitkään. Monet, korkeassakin asemassa olevat, esittävät edelleen, että vieroituoireet kestävät maksimissaan muutaman viikon. Tämän jälkeen kyse on pahenneesta alkuperäisestä häiriöstä, muuttuneesta oirekuvasta, alkuperäisen häiriön jäkitilasta, mitä ikinä. Mihin psykiatrit, joilla on tietoa pitkittyneistä vieroitusoireista ja tästä koko ilmiöstä perustavat näkemyksensä?

    Kiitos.

  10. akukopakkala Post author

    Hei, laitan sinulle linkkejä. Jutussa on linkki tuohon Addictionin juttuun, siinä on sinänsä paljon liitteitä. Linkki vie abstraktiin. Haluatko koko originaalijutun?
    Kysymyksesi hämmentää, koska tunnen runsaasti pitkäaikaisista vieroitusoireista kärsiviä. Olen tämänkin artikkelin kautta saanut muutamia kertomuksia ihmisiltä, joilla on kokemus asiasta.
    Millainen on kiinnostuksesi? Utelen jotta tietäisin katsoa sopivia artikkeleja.
    t. Aku

    1. julkaisuja

      Hei,

      Minua kiinnostaa asia siinä mielessä, että mihin perustuu arvovaltaisten psykiatrien näkemys siitä, että masennuslääkkeiden vieroitusoireet kestävät vaikeimmillaankin muutaman viikon ja kaikki muu on jotain muuta tai ainakin erittäin harvinaista. Pitkittyneitä vieroitusoireita ei heidän mukaansa kirjallisuudesta löydy. Tiedän itsekin monia, joilla vieroitusoireet ovat kestäneet kuukausia ja vuosia, mutta useiden psykiatrien mielestä tieteellistä näyttöä ei ole ja ilmiötä ei siksi voida diagnosoida. Heille ei riitä potilaan oma kokemus. Tarvitaan tieteellistä tutkimusta. On kuitenkin psykiatreja, jotka tietävät, että vieroitusoireet voivat tosiaan kestää kuukausia ja vuosia. Mihin he perutavat näkemyksensä? Kliiniseen kokemukseen? Jos osalla psykiatreista on tietämystä pitkittyneitä vieroitusoireista, miksi tieto ei leviä laajemmalle porukalle? Miksi monet psykiatrit edelleen kieltävät asian olemassaolon? Onko siihen perusteita? Tekevätkö he sen tarkoituksellisesti, sillä asia on niin vaikeasti kohdattava ja käsiteltävä, että mieluummin kiistetään kaikki ja suljetaan silmät? Vai onko todella niin, että riittävää tieteellistä näyttöä psyykelääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksita ei ole? Kiitos. 🙂

      1. akukopakkala Post author

        Kyllä pitkittyneistä vieroitusoireista löytyy kirjallisuutta ja tieteellisiä artikkeleja.
        Toisaalta potilaat eivät useinkaan kerro vieroitusoireista tai muista hankaluuksista terveydenhoidon ihmisille. Ja jos kertovat, heihin joskus suhtaudutaan kuin he syyttäisivät hoitajiaan.

        Lääkärien täydennyskoulutuksen kustantaa lääketeollisuus. Lääkärien tieto lääkkeiden vaikutuksista tulee lääkkeiden myyjiltä, jotka haluaisivat niitä käytettävän mahdollisimman paljon. Tämä voi vaikuttaa. Vieroitusoireista kertominen ei oikein auta myynninedistämismielessä.

  11. Toivoton

    Hei,

    Olen 31-vuotias nainen. Olen syönyt erilaisia SSRI-lääkkeitä yli kymmenen vuoden ajan. Lopettamisyrityksistä huolimatta olen joutunut palaamaan lääkitykseen voimakkaiden masennusoireiden ja nukkumisongelmien vuoksi. Olen vielä nuori ja tuntuu toivottomalta ajatukselta, että joutuisi syömään lääkkeitä koko lopun elämäänsä.

    Olisin kiinnostunut tuosta vertaistukiryhmästä. Voisitko laittaa siitä lisätietoja?

    Kiitos.
    T. Toivoton

  12. asd

    Hei,
    Samaa kyselisin tuosta vertaistuesta.
    Myös pitkittyneet vieroitus-/lopetusoireet kiinnostavat.
    Yli 10 vuotta monia kyseisiä lääkkeitä tauotta syöneenä (12 vuotiaana aloitus), 1 vuoden ilman olleena, uskon, että minulla vieläkin oireita… ihonalainen kutina, tuskaisuus ja pistokset päivittäistä. Seksuaalisista haluista ei tietoakaan n. 3 vuoteen…
    Vastailettehan!
    T. Nainen, 23

    1. akukopakkala Post author

      Helsingissä alkanee. Laitan tietoa.
      Olet ollut vuoden ilman lääkitystä. Ei nuo oireet kuulosta epätavallisilta, vaan toivottavasti ne helpottaa vähitellen . Oletko huomannut, että olisi?
      t. aku

  13. by mietin vaan

    Hei!

    Sitä mietin, että mitä sitten tilalle, jos nyt on vaikkapa toimiva tai suht toimiva lääkitys. Itselläni venlafaksiini 75mg/vrk sekä tarvittavat – käytännössä joka päivä menevät – rivatril 0,5mg 1-3tbl/vrk ja propral 40mg ( sitä menee 1-3tbl/vrk ) sekä tyrazol kilpirauhasen liikatoimintaan. Liikatoiminta todettu 2009. Rivatrilia olen jo käyttänyt vuodesta -92.
    Sitä siis haluan tiedustella, että MITÄ yhtä tehokasta/ tehokkaita lääkkeitä tai asioita tilalle, jos, kun lopettaa. – Itselläni ei tällä hetkellä ole tarvetta alkaa lopettaa lääkitystä -. Sillä eihän siinäkään ole mitään järkeä, että ilman lääkitystä on sitten ahdistuneena ja pelokkaana, eikä sen vuoksi taas voi toimia.

    1. akukopakkala Post author

      Hei!

      En suosittele lopettamista ilman tukea ja tietoa. Joka tapauksessa lopettaminen tulee tehdä hyvin, hyvin hitaasti. Kysy lääkäriltäsi asiasta. Jos sinulla on aiheeseen perehtynyt lääkäri, niin keskustele hänen kanssaan. Valitettavasti monet toimivat lääketeollisuuden markkinointiviestinnän pohjalta. Lopetettaessa kannattaa saada vertaistukea muilta, jotka ovat lopettaneet. On runsaasti muita, tieteelliseen tutkimusnäyttöön perustuvia menetelmiä. Niiden saatavuus on valitettavasti huonoa. Terapia on tehokasta, jos sitä tehdään tavoitehakuisesti (tarkoitan, ettei mikä tahansa keskustelu ammattihenkilönkään kanssa ole). Minulta ilmestyy nyt keväällä kirja masennuksen hoidosta. Siinä on paljon enemmän toimivista menetelmistä. Lainaa se kirjastosta kun ilmestyy.

  14. Möhkö

    Jos se onkin niin, että moni SSRI lääkettä käyttävä tarvitsee ko. lääkeainetta, jotta serotoniinin määrä pysyy hälle tarkoitetulla/tarvitsevalla tasolla. Jos ei aivot tuota serotoniinii tarpeeksi, niin eihän ilman lääkettä sitten voi kertakaikkiaan olla, ja lääkkeen lopettaminen tuo tietenkin tällöin paljon oireita.

    1. akukopakkala Post author

      Asiaa on tutkittu hyvin paljon. Serotoniinin puutetta ei masentuneiden aivoissa ole havaittu. Toisaalta serotoniini tasojen madaltaminen tavallisilla terveillä koehenkilöillä ei aiheuta mielialan laskua puhumattakaan masennuksesta. Vieroitusoireet eivät ole samanlaisia kuin masennusoireet. Serotoniini tai ”välittäjäaineiden”- tasapaino teoria – on yksinkertaisesti puppua. Jos lääketeollisuuden asiantuntijoilta kysyy miksi sellaisesta on puhuttu, he kertovat että se on hyvä ”vertauskuva”. Mitään selvää tieteellistä perustetta SSRI-aineiden käytölle ei ole. Mutta jos henkilö hyötyy niistä ja tietää niiden haittavaikutukset niin hyvä.

  15. Marika

    Hei,
    Kiitos mielenkiintoisesta artikkelista. Itseäni jäi mietityttämään SSRI -lääkkeet kaksisuuntaisen mielialahäiriön aiheuttajana. Nehän kyllä laukaisevat mahdollisesti hypomanian tai manian, mikäli kaksisuuntainen on diagnosoitu virheellisesti unipolaariksi masennukseksi, mutta eivät kaiketi aiheuta sairautta itsessään? Itselläni on omakohtaista kokemusta SNRI -lääkkeen laukaisemasta maniasta ja sen myötä olen tutustunut aiheeseen.

    1. akukopakkala Post author

      Hei,
      Kyllä ne nimenomaan aiheuttavat. Kaksisuuntaisen todenäkäisyys riippuu lääkkeen käyttöajasta, annoksesta ja käyttäjän iästä. Serotoniinitason nostaminen poikkeukselliseen tasoon pysyvästi – kuten SSRI tekee- järkyttää säätelymekanismia hurjasti. 10 – 14 vuotiailla todennäköisyys on suurin. 9 kuukauden käyttö aiheuttaa noin 11 prosentille kaksisuuntaisen. On sitä paitsi vaikea ymmärtää mitä väärindiagnosointi tarkoittaisi. Kaksisuuntaisella mielialahäiriöllä viitataan mielialan vahvaan jaksottaisuuteen. Kyseessä on kokemus ja käyttäytyminen. Ei kaksisuuntaista ole ennen kuin mielialat vaihtelee. Esim. mitään kehollista muutosta, biomarkkeria mistä sen voisi mitata ei ole. Kaksisuuntainen on lisääntynyt huimasti viime vuosikymmeninä. Ikävää. (Haittavaikutukset selitetään usein potilaan ominaisuudeksi, ei hoidon. Ihan inhimillistä.)
      Tietenkin… jos olet ollut aiemminkin kaksisuuntainen ja nyt on masennuskausi ja se tulkitaan unipolaariseksi. Silloin jos sitten se muuttuu masennuslääkkeellä maniaksi niin silloin on e h k ä järkevää sanoa, että kyseessä oli väärä diagnoosi.

  16. Rolle

    Omasta näkökulmastani katottuna en pidä SSRI lääkkeitä huonona päinvastoin elämän antajana. Ymmärrän, ettei kaikille tietyt lääkkeet sovi. Minulle SSRI lääkkeistä on ollut selvää apua siihen että kykenen norm. elämään. Ennen SSRI lääkkeitä olin masentunut ja ahdistunut ja sisäänpäin kääntynyt ja oli suuria ongelmia selvitä jokapäiväisessä arkielämisessä kotona ja työpaikoilla jopa itsemurha ajatuksia oli. SSRI lievällä annostuksella n. 10 vuotta on itsevarmuuteni lisäntynyt ja ahdistuken oireet kadonneet ja olen paremmin sinut itseni kanssa. Ollut muutaman jakson ilman lääkkeitä ja samat oireet palaneet kuin ennen lääkityksen aloittamista. Minulle lääkkeet on elämän ja kuoleman kysymys.
    Lopettakaa lääkkeitten yksipuolinen demonisoiminen, sillä moni kuitenkin saa lääkkeistä suuren avun, muttei kaikki. Ollaan kaikki yksilöitä siihen mikä sopii.

    1. Kirsi Hallikainen

      On totta, että lääkkeiden vaikutukset ovat yksilöllisiä. Jotkut saavat enemmän hyötyä lääkkeestä kuin haittoja. Mielestäni haitoista puhuminen ei ole kuitenkaan demonisointia, koska niistä puhutaan etenkin lääkärin vastaanotoilla aivan liian vähän, eikä niitä kokeneita oteta vakavissaan. Myös haitoista pitää voida puhua. Ja ihmiset kokevat niitä paljon. SSRI-lääkkeiden, samoin kuin rauhoittavien lääkkeiden vieroitusoireisiin kuuluu, että alkuperäiset oireet palaavat ja saattavat palata aiempaa pahempina nopeasti lopettamisen jälkeen. En tiedä, onko kohdallasi kyse siitä. Joka tapauksessa, on hienoa, että elämäsi on muuttunut paremmaksi ja voit nauttia siitä.

  17. Sami

    Hei Aku ja lukijat!

    Tässä on yksi SSRI -lääkkeitä yms. pillereitä popsinut 49v. mies Hgistä. Olen ihan oma-aloitteisesti lopettanut pikkuhiljaa noiden myrkkyjen syönnin, ja itseopiskellut vaihtoehtoisia hoitomuotoja, jotka siis kaikki ohjaavat tasapainoisempaan olotilaan niin mielen kuin kehonkin kannalta. Tutkimusmatkallani (jollainen tämä meidän kaikkien elämä on) olen löytänyt uusia ihania ihmisiä, ja kaiken keskellä pohtinut sitä, miksei mielenterveyspalveluihin kuntasektorilla (Kela mukaanlukien) hyväksytä sellaisia hoitomuotoja, joihin asiakas eli potilas itse uskoo? Joo, syy on taloudellinen riippuvuus (lääkärit-lääketeollisuus-media-poliitikot), ja edellämainittujen tahojen totaalinen välinpitämättömyys.

    Konstit joiden avulla olen saavuttanut huomattavasti paremman olotilan, ovat yhdistelmä meditoinnista, raakaravinnon lisäämisestä ruokavalioon, säännöllisestä liikunnasta ja koiran hankkimisesta, hyvistä keskusteluista hyvää energiaa ja iloa pursuavien ihmisten kanssa, luonnon kanssa lähestymisestä jne. Kyse on siis myöskin vahvasti henkisestä kasvusta ja toiminnasta, ILMAN uskontojen fanatiikkaa tai uskomuksia 🙂

    Syystä tai toisesta (kaikella on tarkoituksensa) pöytälaatikossani on 90-luvulla perustettu Hyvä Elämä ry -niminen yhdistys. Hakusessa olisikin sellaisia henkilöitä, jotka aidosti haluaisivat päästä ko. lääkkeistä eroon, ja jotka olisivat valmiita sitoutumaan noin 3kk irtiottoon ja kuntoutukseen noiden yllämainittujen keinojen avulla. Etsin sopivaa paikkaa yhdistykselle toimia = idyllinen mökki + puutarha + veden läheisyys….

    Noh, eihän tällaiseen toimintaa tukea RAY:ltä tai muualtakaan saa, jollei asian ympärille saada kasattua myös ammattitaitoista ydinryhmää ja vakuuttavaa toimintasuunnitelmaa.

    Akuu, ehtisitkö / olisitko kiinnostunut kantamaan kortesi kekoon tämän tyyppisessä projektissa, alan lääkäri kun kuitenkin olet, ja edellytys uskottavuudellekin?

    Minulle saa lähettää ajatuksia ja ideoita. sami.rautavuori (at) gmail.com

  18. Minttu

    Hei,

    Huomioni kiinnittyi tuohon kaksisuuntaisuus-kohtaan.
    Olen 34-vuotias nainen, ja syönyt nyt Cipralexia (essitalopraamia) 1,5 vuotta. Olen aiemmin kärsinyt toistuvasta masennuksesta, joka menee vakava-asteiseksi joka kerta toistuessaan, ja on aiheuttanut minulle paljon ongelmia mm. työelämän kannalta.
    Äitini söi sitalopraamia (Cipramil) vuosikaudet (n. 15 vuotta) isoimmalla annostuksella, ilman että siitä oli hänelle mitään apua. Silti hän ei voinut sitä lopettaa, koska etenkin itsemurha-alttius lisääntyi niin kovasti, mikä hänen kohdallaan oli muutenkin iso ongelma, useita yrityksiä.
    Äitini kokemuksen vuoksi olin hyvin vastahakoinen vuosikaudet lääkehoitoon, jota tyrkytettiin aina kun lähdin apua hakemaan.
    Lopulta tilanteeni paheni niin paljon, että minulle alkoi tulemaan itsemurha-ajatuksia, ja masennukseni ja ahdistukseni kävivät aivan sietämättömiksi. Minulla on lisäksi pakko-oireinen häiriö ja paniikkihäiriö. Aloitin lääkkeen hyvin vaikeiden elämäntilanteiden jälkeen (olin sairastanut pitkään enkä meinannut millään jaksaa).
    Lääke pelasti siinä kohtaa elämäni, pystyin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan toimimaan kuten normaali ihminen ilman järkyttäviä ahdistuskohtauksia, ja pakko-oireet poistuivat. Lääke nostettiin hyvään hoitotasapainoon pikkuhiljaa, päätyen annostukseen 12,5 mg.
    Sitten tuli kriisi viime kesänä, äitini joutui sairaalaan, oli siellä neljä kuukautta ja kuoli syksyllä. Tänä aikana lääkettäni nostettiin, koska minun oli pakko selviytyä, ja lääkenostot auttoivat. Lopulta äitini kuoltua lääkeannokseni oli pienessä ”yliannostuksessa” 25 mg.
    Sitten alkoikin menemään lujaa.
    Oli vauhti päällä koko loppuvuoden, mutta se ei sinällään haitannut, koska minulla oli miljoona asiaa hoidettavana, äidin hautajaiset, perunkirjoitus yms, normaalin työelämän lisäksi tietenkin.
    Lujaa meni tämän vuoden puolelle asti, kunnes viime kuussa yhtäkkiä aloin huomaamaan että ajatukset menivät jo niin nopeasti, olin niin nopealla, etten pystynyt enää keskittymään mihinkään. Töiden tekemisestä ei tullut mitään, ja alkoi ahdistamaan ja olemaan tuskainen ja ärtynyt olo koko ajan. Jäin tässä kohtaa pakon edestä sairaslomalle, kävin jopa arviossa laitosjaksoa varten kun pää tuntui olevan ihan sekaisin. Cipralexin annostus laskettiin 20 mg:hen ja minulla aloitettiin Ketipinor 25 mg. Ketipinor oli aivan liian vahva lääke, olin seuraavan päivän ihan pöhnässä ja nukuin käytännössä päivät. Ketipinoria söin viikon, ja se helpotti, ja tuntui hetken aikaa tasapainoisemmalta. Palasin töihin, olin siellä 1,5 viikkoa, ja yhtäkkiä alkoi taas menemään älyttömän lujaa. Ihan parissa päivässä vauhti kiihtyi taas järjettömäksi, keskittymiskyky meni enkä jaksanut kuunnella mitä työkaverit esim. kokouksessa puhuivat, koska mielestäni minä tiesin miten asiat pitäisi tehdä. Tuli siis ihan omnipotentti olo.
    Jäin taas sairauslomalle ja Cipralex tiputettiin 10 mg:hen. Minulle oli jo aiemmin tehty kaksisuuntaisen testi tuossa, ja tämä uusi vauhti sai lääkärin epäilemään, että minulla on saattanutkin olla kokoajan kaksisuuntainen, eikä toistuva masennus. Joten diagnoosikseni on muutumassa ilmeisesti kaksisuuntainen.
    Cipralexin lopettamisoireista: annoksen alentaminen on tehnyt sekä hyvää että pahaa. Hyvää on seksuaalisten halujen palaaminen. Pahaa on vanhojen liiankin tuttujen ajatuskuvioiden palaaminen, eli se, että minä olen paha, ja minusta ei voi kukaan välittää. Lisäksi pakko-oireeni ovat hiljalleen voimistuneet. Lisäksi on kipujen nousu. Minulla on siis endometrioosi, johon on lääkityksenä kierukka, ja kuvittelin jo kipujen loppuneen. Mutta nyt kun Cipralexin annosta tiputettiin, minulla onkin yhtäkkiä pitkästä aikaa endometrioosikipuja, olen joutunut ottamaan niihin coctailia: miranax+panadol 1g+litalgin+tramal2x50mg.
    Olen siis nyt tilanteessa, että en oikein tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Minulla on hyvä lääkäri kyllä, joka aidosti välittää ja kuuntele, ja samoin hoitaja jonka luona käyn puhumassa. Psykoterapiaa on suositeltu, mutta kriisien keskellä en ole saanut sitä aloitetuksi. Mietin, että voiko olla niin, että minulla on aina ollutkin kaksisuuntainen, vai onko se nyt puhjennut lääkkeen takia?
    Kaiken kaikkiaan tilanne on hyvin ongelmallinen, ja en voi ajatellakaan palaavani huomenna töihin, joten joudun olemaan taas pois pidempään (mitä ei tietenkään katsota hyvällä).
    Joten nyt jäin miettimään, että voiko todella olla niin, että olen saanut kaksisuuntaisen Cipralexista?

  19. piipaa

    Hei! Vasta löysin tämän blogin etsiessäni tietoa ssri-lääkkeiden mitä moninaisimmista vieroitusoireista lopetuksen yhteydessä. Hienoa, että otat reippaasti asiaan kantaa ja samalla puolustat myös ihmisiä, joiden ääni ei yleensä saa samanlaista painoarvoa, vaikka he jos jotkin tietävät, millaista on käyttää näitä lääkkeitä. Tämä aihe on todella tärkeä ja olisin kiinnostunut kuulemaan aiheesta lisää. Itse tällä hetkellä lopettelen jo kolmatta kertaa aloitettua ssri-lääkitystä ja tunnistan syntyneen riippuvuuden. ensimmäisen kerran, kun lääkitys aloitettiin, oli hyöty huomattava ja pääsin pahimman jumivaiheen ohitse, mutta pidemmän päälle koen, että lääkitys on kuitenkin tietyllä tapaa kroonistanut ”tilaa”. Aiemmin kärsin siis masennuksesta ja paniikkihäiriöstä, joiden vuoksi aloitin lääkityksen parikymppisenä. Nyt 25-vuotiaana edelleen koitan päästä siitä eroon. Silloin kun annoskoko oli 15mg säikähdin itse ensimmäisen kerran tunnekokemusten köyhtymistä ja seksuaalisuuden häviämistä. En enää kyennyt kokemaan ihastumisen tunteita, mikä sai aikaan mielettömän paniikin. Silloin kun lopetin niin tuota ahdistavaa tunnekylmyyttä jatkui vielä 3kk lopetuksen jälkeen. Sen koommin en ole suostunut syömään 15mg annoksia. nyt kun lopetan lääkkeen joudun totutella uudenlaiseen tuntoaistiin. Lääkityksen aikaan tuntoaistini on aina heikompi. kaikki nuo luettelemasi vieroitusoireet ovat tuttuja, joskin voisin lisätä niihin pitkän litunian vielä lisää. En tiedä, onko sinulla sen enempää tietoa aivojen rakenteen muutoksista tai mahdollisista aivovaurioista näiden lääkitysten suhteen, mutta mikäli tiedät jotain artikkeleja yms, mielelläni perehtyisin. Itselleni on tuntunut jäävän lähes pysyväksi tietynlainen nykimisoire ja muutenkin mieltäni kammottaa mahdollinen kognitiivisen kapasiteetin aleneman mahdollisuus pitkän käytön yhteydessä. Tämä ehkä lähinnä koskee neuroleptejä, mutta uumailen, etteivät ssri-lääkkeetkään aivan puhtain paperein selviäisi, mikäli asiaa tutkittaisiin. Aivot ovat kuitenkin herkkä elin, mutta onneksi kuitenkin tietyissä raameissa plastisia.

  20. Mari

    Hei!

    Olen aina ihmetellyt sitä, että miten psykoterapian saamisen ehtona voi olla lääkkeen käyttö. Moni masennuspotilas, joka ei halua käyttää lääkkeitä tai on lopettamassa niiden käyttöä, tarvitsee ehdottomasti psyloterapeuttista tukea. Terapia auttaisi varmasti monia jatkamaan työelämässä tai pääsemään sinne takaisin. Eikö tämä jo sinällään säästä yhteiskunnan varoja. En ymmärrä tätä lääkkeet tai et pääse terapiaan kytköstä.

    -Mari

    1. akukopakkala Post author

      Sitä voi perustella ainoastaan lääketeollisuuden edulla. Lääkitys tekee käytännössä usein terapian melko hyödyttömäksi. Valitettavaa tietysti, että yhteiskunnan ja potilaiden etu jää lääketeollisuuden edun jalkoihin.

  21. osmo vuorio

    Eräs virstanpylväs oli BBC PANORAMA – Stop Paxil
    GSK väärensi tutkimuksia. – genetiikka
    Muistaakseni Daily Science julkaisussa juttu.
    Kilpailija rahoitti vertailututkimuksen.

    Näemmä Pubmedistäkkin löytyy asiaa.

  22. Elämänhalua!

    Hei, kiitos Aku Kopakkala tästä lääkeaineiden vaikutuksia vastaan suunnatusta kritiikistä! Olen syönyt Escitalopramia painostavan työtilanteen (narsistipomo) ja vaativan tutkimustyöni vuoksi vuodesta 2007. Vuodesta 2012 lähtien 20 mg, sitä ennen 10 mg. Nyt vähensin viime vuonna puolessa vuodessa 10 mg:aan. Nyt olen vähentänyt kolmessa viikossa 7,5 mg:aan. Samalla kuitenkin aloitin terapeutin suosituksesta Mäkikuisman (Hyperiforce Nova, tuottaja: Vogel) syömisen pari viikkoa sitten, kun on ollut yllättävän vahvoja masennuksen ja jopa kuolemisen toivetta. Saksassa kuulemma käytetään hyvin paljon mäkikuismaa masennukseen (saks. Johannis Würth, engl. St Johns Worth). Minusta se auttaa ainakin jonkinverran. Koska sain vahvoja kuolemisenhakuajatuksia ja mitättömyyden tunteita ajattelin ensin, että elämäntilanteeni on niin rankka, miehen työttömyys, oma rankka työ. Mutta olen luonteeltani taistelija, ja saan paljon tukea ystäviltäni. Lisäksi elmäntilanne on selkiytymässä. Siksi nämä vahvat masennusoireet (kuolemisenhalu, merkityksettömyyden tunne) hämmästyttävät.
    yst. terv. tutkija

  23. Timo

    Hei.
    Olen syönyt ssri lääkkeitä (sepram ja mirtazapin) erilaisilla annostuksilla noin 10 vuotta. Lopetin lääkkeiden käytön, ensin mirtazapinin josta ei koitunut muita ongelmia kuin lievää unettomuutta, ja noin vuosi sitten hitaasti sepramin. Pudottelin sepram-annostuksen noin vuoden aikana 40mg-20mg, ja siitä sitten hitaasti nollille noin puolen vuoden aikana. Hitaasta pudotuksesta huolimatta vieroitusoireet olivat ikäviä, eivätkä ole kokonaan loppuneet vieläkään, noin11 kuukautta lopettamisen jälkeen. Alun sähköiskujen ja äärimmäisen sekavuuden jälkeen oloni on kyllä huomattavasti parempi, mutta vuoden aikana olen kokenut kokonaan uusina oireina huimauksen, paniikkikohtaukset, sekavuuden ja keskittymiskyvyn puutteen, ja erittäin voimakkaita tunnepuuskia joille ei löydy mitään syytä. Huolestuin sitten näistä oireista ja rupesin tutkimaan netistä, ja löysin satoja kertomuksia (lähinnä englanninkielisiltä sivuilta) ihmisistä joilla on täysin vastaavia oireita ssri-lääkkeistä, usein paljon vaikeampina kuin minulla.
    Nyt tuntuu kuin silmäni olisivat auenneet, eipä ollut aikaisemmin tullut mieleenkään epäillä että näistä lääkkeistä voisi aiheutua näin paljon haittaa, jopa aivovammaan verrattavia oireita.
    Toivottavasti ja uskoakseni asiasta tullaan tulevaisuudessa kuulemaan lisää, kiitos Aku sinulle että nostat asian esille.
    Voisinko vielä saada lisää tietoa vertaistukiryhmistä joista mainitsit, sekä linkejä tutkimuksiin aiheesta.
    Lisäksi haluaisin vielä kysyä,onko sinulla kokemuksia ihmisistä jotka ovat toipuneet pitkittyeistä oireista, lähinnä kaipailen tietoa ihmisistä joilla oireita on ollut pitkään mutta jotka ovat toipuneet mahdollisesti jopa kokonaan. Onko tällainen mahdollista, sen siis haluaisin tietää. Kiitos.

  24. Juristi-potilas

    Asia on todella ajankohtainen. Valitettavaa, että kyse on niin arkaluonteisesta asiasta, että lääketeollisuuden kanssa vastakkaiset ajatukset niputetaan ”toisinajatteluksi” ja asia on niin herkkä, että potkuja jaellaan.
    Lisäksi valitettavaa, että potilaiden kokemuksia lääkkeistä ei oteta todesta. Luulen, että tässäkin tapauksessa psykologi on kuullut ja nähnyt autenttisesti, mitä lääkkeet ovat hänen hoidokeillaan vaikuttaneet. Lääkäreillähän on työvälineinä reseptien kirjoittamisoikeus, psykologeilla ”vain” korvat. Valitettavaa, että tiede vaatii uhreja jonkin aikaa ennen kuin uutta ja parempaa, kokonaisvaltaista potilashoitoa saadaan aikaiseksi.

    Omakohtainen kokemus: veljeni oli pitkään käyttänyt Cymbaltaa, ja se vaihdettiin jostain syystä toiseen lääkkeeseen. Veljeni sai aivan kauheat vieroitusoireet; itki pari viikkoa pimeässä huoneessa ja oli täysin työkyvytön. Se oli niin pelottavaa, että ajattelimme hänen menettäneen mielenterveytensä loppuiäksi. Onneksi hänen tilansa koheni sittemmin, mutta en kyllä veljeni kärsimystä läheltä nähneenä voisi kenellekään moista lääkettä suositella.

    Pidän lääkkeitä elintärkeinä, mutta niiden määräämisessä ja lopettamisessa tulisi olla todella huolellinen. Toivoisin myös avointa keskustelua asiasta siten, että myös lääkkeisiin liittyviä haittavaikutuksia voitaisiin rehellisesti tutkailla eikä pelätä lääketeollisuuden vihoja. Sellainen ei edistä kenenkään terveyttä.

  25. tirlittan

    Hei vaan ja kiitos todella Aku Kopakkalalle asian esiin tuomisesta.
    Täällä kanssa yksi ”uhri”. Olen syönyt fluoksetiinia n.17v olanzapiinia saman verran. Nämä erään yhtiön ”lahjat” ihmiskunnalle.
    Olanzapiinin sain taistelun jälkeen lopetettua.. Sekin jäi jotenkin vahingossa päälle yhden lyhytkestoisen psykoosin jälkeen, kun vaihdoin paikkakuntaa. Hommahan meni, että en ole ollut psykiatrisessa hoitokontaktissa yli 10 vuoteen, reseptejä on vaan tk:ssa uusittu. Oireet olivat hankalia, mutta niistä selvisin.
    Fluoksetiinia ajoin alas puolitoista vuotta alkuannos 60mg, nyt olen ollut ilman 5kk. Aluksi vaikeaa, sähköiskuja ym, sitten hetki helpompaa ja nyt taas tukalaa. Kuumotusta iholla, kutinaa, lihasten nykimistä, univaikeuksia, melkoisia vatsavaivoja, nyt juuri kyynärpäiden ns kiukkusuonet eli hermot herkät. Mikään kohta kehossa ei tunnu hyvältä, olen ”raihnainen”, väsynyt ja voimaton. Ihoon tullut joitakin punaisia kutiavia näppylöitä, joista en tiedä liittyvätkö tähän.
    En aluksi osannut yhdistää oireita tähän ja vatsavaivojen ja valtavan laihtumisen takia (siihen kyllä on ollut varaakin, kiitos olanzapiinin). Sanoin kyllä lääkkeenkin lopettamisesta. Verikokeita otettiin ja kaikki ok. Kolesterolit ja sokerit laskeneet hyviksi ja kilpirauhas-arvot nousseet normaaliksi. Vatsalaukun tähystyskin näytti että siellä ei vikaa ole. Pahinta ehkä on ollut se valtava paniikki ja kuolemanpelko, kun en ole ikinä ollut fyysisesti näin huonossa kunnossa ja olen ollut asian kanssa yksin ja vähän leimattu jopa luulosairaaksi.
    Jonotan kirjastosta Akun kirjaa ”suuri serotoniinihuijaus” vai mikä sen tarkka nimi on, ja ostan kyllä itsellekin jahka rahatilanne yhtään sallii.
    Tieto helpottaa ja auttaa kestämään tämän. Mietin tryptofaanin ja kalaöljyn syömistä Pakkohan tän on joskus mennä ohi ja tuskin ajoittain aaltomaisesti pahenevat oireet äkkikuolemaa enää tässä vaiheessa aiheuttaa. Mieliala ei sietämättömän paha; sinänsä nuo tutkimukset oli hyväkin, koska tässä on kestämistä muutenkin ilman että pelkää syöpää tms. Ja tieto tavallaan tämä oireilu ”kuuluu asiaan” jeesaa, kun voi tyynempänä odotella ja koittaa helpottaa oloaan miten pystyy. Musiikin kuuntelu, rentoutumisharjoitukset, sopiva kevyt liikunta ja koittaa psylliumilla ym auttaa vatsan toimintaa ja syödä sen minkä voi. Alkoholi ei mulla auta vaan lyö pahemmaksi, ilmeisesti välittäjäaineet on vieläkin ihan totaalisen sekaisin.
    Kiitos Aku! Toivottavasti uutta uraa pukkaa vaikka yksityisvastaanoton tiimoilta hyvin, kun hintana asioiden esille tuomisesta oli nuo potkut. Lääketehtaiden bisnes on aika kova tabu, ei ne mitään hyväntekeväisyyslaitoksia ole, vaan luovat keinotekoisia tarpeita ja mielikuvia ihan kuin muutkin yritykset ja tietysti vielä on se epäeettinen lääkkeiden testaus kehittymättömämmissä maissa jopa lukutaidottomilla ihmisillä.

  26. Piia

    Hei,

    Kun luin kirjotustasi ajattelin että voiko tämä olla totta, että joku kerrankin on eri mieltä.
    Sairastuin 2013 kilpirauhasen vajaatoiminta, jota oli varjostanut jo pitkä ahdistuneisuusjakso… sain thyroxinit, se ei kumminkaan vienyt psyykkisiä oireitani minnekään… sain cipralexit, ne auttoivat pahimman yli, mutta ovat aiheuttaneet kokoajan hikoilua ja bruxismia. En ennen ole ollut hampaiden yhteenpurija, mutta nyt on selvästi kausia kun puren hampaita yhteen yöllä.
    Yksi ahdistava oire on ollut kylmien väreiden meneminen vasemmassa jalassa ja joskus vasemmassa kädessä myös, liekkö ahdistuneisuuteen kuuluva , mutta nyt tuo oire on voimistunut kun olen yrittänyt lopettaa lääkitystä. Pienemmällä annoksella olen tuntenut olevani kumminkin normaalimpi ja toimeliaampi.
    Minua on vaivannut myös lihaskivut ja krampit, kumminkin vitamiinien ym. Saanti pitäisi olla kohdillaan.
    Ja turvotushan on tämän lääkkeen kanssa ollut hirveää, 10kg painoa tuli lisää kun aloitin lääkkeen. Saa nähdä tippuuko se edes pois , muutenkin jo hitaan aineenvaihdunnan takia…

    Mutta kiitos tekstistäsi, oli kiva lukea että on vielä joitain jotka kuuntelee niitä potilaidenkin oireita eikä tuijota tuoteselosteeseen 🙂

  27. N

    Hei Aku!

    Olen syönyt vuodesta 2000 tätä fluoksetoniia sisältävää Seronil 10 mg, aluksi yhtä , pahimmillaan 2 tabelttia päivässä. sanoivat , että tällainen annostus tulisi olla jokaisella suomalaisella ihan raanavedessä, sitä määrätessään. Tilanne tuolloin oli kyllä paha, ikävä ero väkivaltaisesta miehestä, kaiken omaisuuden ja ammatin menettäminen, hullunmoinen treenaaminen ja eläminen ananaksella ajoi minut siihen että olin ajaa rekan nokkaan. Näin ei onneksi käynyt. sittemmin minulle sanoottiin että voimakkaisiin PMS oireisiin on ihan hyvä napsia se 10 mg/ vrk. Nyt kuitenkin kaikki hyvin ja pudotin annostuksen puolikkaaseen pilleriin n 1,5 kk sitten, ja vajaa 2 viikkoa sitten lopetin kokonaan. Jos olisin tiennyt, mikä ”sähköisku impulssihoito” tästä lopettamisesta alkaa, tuskin olisin koskaan edes alkanut syömään sitäkään vähää….. Onneksi mitään muuta kuin nämä sähköiskut päässä ja huimauksen en ole havainnut toistaiseksi. Normaali terävä temperamentti kyllä alkaa pikkuhiljaa tulemaan esiin , ukkoparka :D.

    t. N

  28. Katja

    Hei. Olen vuodesta 2006 asti syönyt Sepramia annoksilla 20-60mg. Vuodesta 2008 alkaen olen tasaisin väliajoin yrittänyt laskea lääkettä alas tuloksetta. Päänsisäiset sähköiskutunteet sumentavat näköni ja aiheuttavat pahoinvointia. Lisäksi silmissäni tuntuu painetta ja näkeminen sattuu. Samanlaisia ”vieroitusoireita” sain jo silloin, jos vahingossa unohdin ottaa lääkkeen. Oireet ilmenivät 6h kuluessa unohduksesta. Mitään apua en näihin vieroitusoireisiin ole koskaan saanut ja koska elämä niiden kanssa on yhtä helvettiä ja pitäisi kyetä lapsia hoitamaan äitinä, niin olen aina palannut lääkkeeseen takaisin. Nyt sitten sain vastahakoisen luvan psykiatriltani lopettaa lääkkeen, kun perustelin sen hyödyttömyyden ja kyseenalaistin sen turvallisuuden vuosien syömisellä… Sain toki psykiatriltani kommenttia että olen lääkevastainen, johon sarkastisesti totesin, että miten voin olla lääkevastainen, kun pyydän toista, itselleni tehokkaaksi huomattua lääkettä tilalle? 😉 Joka tapauksessa olen nyt heinäkuun alusta alkaen pudottanut Sepramia 20mg annoksesta hitaasti ja nämä vieroitusoireet eivät lopu. Ensin söin kuukauden 15mg, sitten pudotin 10mg ja psykiatrin ohjeesta jätin lääkkeen pudotettuani sen 10mg:aan ja syötyäni tuota annosta 1,5kk. Olen nyt ollut täysin ilman lääkettä 2,5vkoa. Sähköiskutunteet eivät lakkaa, silmiä puristaa (paineen tunne), jatkuvaa pahoinvointia, migreeniä. Tänään menin apteekkiin ja hain lisää 10mg vahvuisia tabletteja. Minun on kyettävä opiskelemaan ja hoitamaan perhe (neljä lasta). En kykene keskittymään velvollisuuksiini jos olen invalidi lääkkeen pudottamisen/lopettamisen vuoksi. Mitä vaihtoehtoja minulla on? Onko lääkkeitä joilla vieroitusoireet saa pois?? Arvostaisin apua.

  29. Mielialamies

    Olen käyttänyt yhtäjaksoisesti ssri/snri lääkkeitä 20 vuotta. Lukuisia ongelmia on alkanut ilmaantua. Mm. essentiaalista vapinaa (kuin Parkinsonin taudissa), tunteettomuutta, totaalinen seksuaalisten halujen loppuminen, jatkuvaa väsymystä jne.
    En ole uskaltanut lopetella lääkitystä koska se on niin vaikea prosessi. Elän zombin elämää.

  30. Liisa

    Heippa!

    Olen syönyt sertraliinia kausittaisesti 16-vuotiaasta asti, eli puolet elämästäni. Tällä kertaa olen syönyt niitä jo varmaan yli 5 vuotta putkeen, ja kolmisen viikkoa sitten aloin vähentää 100mg:sta kohti lopetusta. Annos on nyt 25mg joka toinen päivä ja oireet ovat varsin inhottavat sekä fyysisesti että psyykkisesti. Aiemmilla lopetuskerroilla olen lopettanut seinään ilman mitään ongelmia. Mietin, että miksiköhän nyt on niin vaikeaa? Kiitos muuten tosi paljon tästä artikkelista, vuosien varrella joka ikinen lääkäri on vakuuttanut lopettamisen olevan täysin ongelmatonta.

  31. Yksi taistelija

    Hei,

    Haluaisin myös kirjoittaa tänne omista kokemuksistani SSRI-lääkkeiden pitkäaikaisena käyttäjänä ja käytön hiljaittain lopettaneena. Minulle määrättiin noin kymmenen vuotta sitten Citalopram vaikeaan paniikkihäiriöön. Sain lääkehoidon rinnalla myös terapiahoitoa. Aika pian vointini alkoi hiljalleen kohentua, paniikkikohtaukset loppuivat ja ahdistus haihtui. Seuraavat kuusi vuotta elin elämäni parasta aikaa, olin onnellinen ja itsevarma ja pystyin tekemään sellaisia asioita, joista en ollut aiemmin uskaltanut edes haaveilla. Elämässäni tapahtui paljon muutoksia, kuten itsenäistyminen lapsuudenkodista, mutta selvisin niistä kaikista ihmeen hienosti ja kivuttomasti. Jossain vaiheessa mieleeni tuli lääkityksen lopettaminen – olinhan voinut niin hyvin jo vuosikausia, miksi en pärjäisi ilman sitä? Lopetin lääkkeen (annostus 30 mg) parin kuukauden kuluessa. Vointini alkoi heiketä nopeasti. Olin sanoinkuvaamattoman ahdistunut, itkin joka paikassa, en pystynyt syömään enkä olemaan yksin. Paniikkikohtauksia en saanut, mutta ahdistus oli jotain aivan sietämätöntä ja olin lähes toimitakyvytön sen vuoksi. Lopulta minun oli aivan pakko turvautua taas lääkitykseen. Lääkitys vaihdettiin Escitalopramiin, koska lääkärin mukaan se on parempi lääke voimakkaaseen ahdistukseen ja ikääni nähden sopivampi kuin Citalopram (ei perustellut tätä millään tavalla). Vähitellen sain elämäni taas jotenkin ruotuun, niin että selvisin jokapäiväisestä arjesta. Lievä alakulo sekä tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunne jäivät kuitenkin vaivaamaan. Kävin terapiassa, mutta sekään ei vienyt tasaista harmautta mennessään. Pari vuotta elin kuin oravanpyörässä, hoidin vastuut ja velvollisuudet, mutta olin kuin tyhjä kuori, ihmisrobotti. Vähitellen aloin taas miettiä lääkkeen lopettamista. Ajattelin jopa että elämä ahdistuksen kanssa olisi parempaa kuin ainainen tyhjyys ja merkityksettömyys. Halusin olla taas elossa. Kerroin aikeistani lääkärille ja hän suhtautui lopettamiseen ymmärtäväisesti. Teimme kymmenen kuukauden lopettamissuunnitelman, eli annostusta (15 mg) laskettiin todella hitaasti. Ahdistus alkoi pikkuhiljaa hiipiä kuvaan kun annostus laski 10 mg (hoitovaste) alapuolelle. Pian sen jälkeen, kun olin ottanut viimeisen lääkkeen murusen alkoi ilmaantua huimausta, voimakkaampaa ahdistusta ja huolestuneisuutta joka asiasta, keskittymiskyvyttömyyttä sekä ärtymystä. Olen kuitenkin sinnitellyt. Nyt on mennyt jo 6 kuukautta ilman lääkitystä ja voimakkain ahdistuksen piikki on helpottanut. Inhottavin oire tällä hetkellä on keskittymisen vaikeus. En pysty jakamaan huomiotani edes kahteen asiaan yhtä aikaa ja keskittyminen yhteenkin asiaan, esimerkiksi tentin tekemiseen on vaikeaa. Olen muutenkin todella hidas reagoinnissani ja kommunikoinnissani, jumittunut ja jäässä. Pelkään että SSRI-lääkkeet ovat saaneet aikaan pysyviä muutoksia aivoissani siten, ettei olotilani enää koskaan palaa normaaliksi. Yksi mielenkiintoinen joskin turhauttava asia, jonka olen myös huomannut lääkkeen lopettamisen jälkeen on tunne-elämän eräänlainen taantuminen lääkkeen käytön aloittamista edeltäneelle tasolle. Esimerkiksi perheenjäseniä kohtaan herää vanhoja teini-iän aikaisia tunteita ja parisuhteessa tunnen itseni välillä todella epäkypsäksi. Luulen että tämä voi johtua siitä, ettei tunne-elämä pääse todella lääkehoidon aikana kehittymään, koska lääkkeet latistavat voimakkaita tunteita sekä positiivisesta että negatiivisesta päästä. Ilmeisesti huumausaineiden käyttäjille ilmenee samanlaista tunne-elämän taantumista pitkään jatkuneen huumeiden käytön seurauksena. Nyt yritän siis kypsyä uudelleen tuon liki kymmenen vuoden edestä, sinnitellä näiden oireiden kanssa ja välttää viimeiseen asti lääkityksen uudelleen aloittamista. Haluan kokea, elää läpi ja käsitellä kaikki tunteet, joita elämän varrella vastaan tulee. Haluan elää elämänmakuista elämää kaikkine iloineen ja tuskineen. Teet Aku huipputärkeää työtä ja olen erittäin iloinen, että tämä aihe on noussut esille ja saanut taakseen ihmisiä kokemuksineen. Aion lukea kirjasi ja perehtyä aihetta koskevaan tutkimustietoon tarkemmin. Kukaan ei vielä tiedä, mitä nuo lääkkeet todella meille tekevät.

  32. Frank Anderson

    Olen saannut kramppeja epileptisia kohtauksia ha 3 krt, tarkastuksenjälkeen pois, ei mitään vikaa löydy. Olen syönnyt ciptalopram 20 mg 14v mutta kun uskalsin yrittää lopettaa niin epilepsia krampit tuli. Nyt olen ollut 10mg pvä ja taas tuli krampi eikä muista mitään. Kuinka nopeasti nämä voi lopettaa?

  33. Nuori

    Hei!
    Olen 17-vuotias tyttö ja syönyt jo viisi vuotta kyseisiä lääkkeitä. Lääkettä jossa lukee EI alle 18-vuotiaille. Nyt yritän lopettaa, mutra lääkäri on vastahakoinen. Tiedän kantapäänkautta vieroitusoireet. En koe tarvitsevani lääkettä enää.
    Mietin sitä että onko seratoniinin ja masennuksen jne. Yhteyttä todistettu? Kaikissa oppikirjoissa opetetaan että kyse on välittäjäaineiden häiriöstä tai puutostilasta, muttu kun ihmisen aivoihin ei pääse niin onko sitä todella todistettu vai onko se vain yksi teoria?
    Haaveilen lääkärin ammatista mutta onko eriävät mielipiteet sallittuja vai loppuuko ura siihen?

    1. Toclotex 419mg

      Serotoniinin ja masentuneisuuden välille ei ole koskaan löydetty mitään linkkiä. Päinvastoin, on todistettu jo 1970-luvulla, että mitään yhteyttä ei ole. NIMH eli National Institute of Mental Health myönsi julkisesti vasta 1982, että teoria serotoniinvajeesta masentuneilla ei pidä vettä tieteellisesti. Kuitenkin 80-luvun loppupuolelta tähän päivään saakka teollisuus yhdessä psykiatrian alan kanssa ovat käyttäneet teoriaa markkinoinnissaan.

      Psykiatriassa eriäviä mielipiteitä ei sallita sen enempää kuin Skientologiassa. Lääkäritoimesta en osaa sanoa paljoa, mutta tuntuu sielläkin vähän noita kulttimaisia piirteitä valitettavasti olevan. Lääkäreiden koulutushan on Suomessakin suurelta osaltaan teollisuuden kustantama, mikä väistämättä vaikuttaa mahdollisuuteen kritisoida tai haastaa opetettua tietoutta tai toimintamalleja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *